Luku

5. Toiminta hälytyksellä

Tässä jaksossa käydään läpi varsinaista toimintaa hälytyksellä. Tarkkoja toimintaohjeita on mahdotonta antaa, mutta muutamia yleisiä toimintamalleja käydään materiaalissa läpi.

Vesipelastustehtävästä saadaan usein alkuvaiheessa, hälytysilmoituksessa, vain avun hälyttämiseen tarvittava tieto. Hälytysilmoitukseen ei teknisestikään mahdu riittävästi tietoa, jotta kaikki toiminnan kannalta oleellinen ja tarvittava tieto saataisiin heti pelastajille, vaan lisätietoja täytyy kysyä hätäkeskuksesta.

Esimerkiksi avuntarvitsijan paikantaminen voi olla haastavaa, koska tarkkaa osoitetta ei useinkaan vesialueilla ole ja onnettomuuskohde joudutaan paikantamaan muilla keinoilla, kuten koordinaattien avulla.

Muutaman vuoden ajan on valistuksella ja ohjeistuksella pyritty helpottamaan pelastuslaitosten kohteeseen osaamista. Uimarannoille on alettu lisätä kylttejä, jotta hälyttäjä voi näkyvästä paikasta havaita ohjeet avun hälyttämiseksi ja osaa kertoa oikean paikan. Harvaan asutulle alueelle, esimerkiksi kesämökkeihin, on palotarkastusten yhteydessä suositeltu laittamaan koordinaatit näkyvään paikkaan.

Varsin usein vesipelastustehtävällä on kuitenkin tilanne, jossa hälytyksen tekijä on kaukana avun tarvitsijoista. Hätäkeskukseen soitetaan, kun nähdään, että vastarannalla on vene kaatunut ja siellä on ihmisiä veden varassa. Hälyttäjä tietää kyllä oman sijaintinsa, mutta ei osaa kertoa vastarannan onnettomuuspaikan osoitetta ja ohjata pelastajia suoraan kohteeseen.

Kartta ja Sijainti

Sijaintikylttejä. Kuvat: Juha Saario

Pintapelastustehtävä on pelastustoiminnanjohtajalle haasteellinen tehtävä. Resursseja joudutaan jakamaan mahdollisiin lähestymisreitteihin, kohteen ollessa epäselvä, ja hälytettyjen yksikköjen määrän ollessa usein suuri. Kohteet ovat mahdollisesti pienien teiden päässä olevia mökkejä, joihin raskailla ajoneuvoilla pääsy voi olla haasteellista ja joskus jopa mahdotonta.

Pelastustoiminnanjohtajan on pyrittävä saamaan kohteesta mahdollisimman paljon tietoa ja jakamaan tarvittava tieto ryhmille, jotta nämä voisivat toimia tehokkaasti. Ryhmänjohtaja voi tämän tiedon perusteella suunnitella käytettävää taktiikkaa ja ohjeistaa pintapelastajia.

Tehtävät

prosessi esimies

Ryhmän jäsenten tehtävät

Oheisessa videossa on pintapelastustehtävä kokonaissuorituksena.

Pintapelastusuinti

Pelastaja tekee itse valinnan mitä välineitä hän ottaa mukaansa lähtiessään uimaan pelastettavan luokse. Mieti oletko menossa suorittamaan pinnalla pysymisen varmistamista vai itse pelastamista. Tarvitsetko köyden mukaasi?

Jos rannalla olijat ovat jo tehneet paikantamisen, sinä voit pelastajana pukea silmikon (= maskin) ja snorkkelin ja niitä hyödyntäen pyrkiä uimaan mahdollisimman tehokkaasti autettavan luokse. Ota kontakti pelastettavaan, kun lähestyt häntä ja kannusta häntä jaksamaan vielä hetki. Pidä uintinopeutesi sellaisena, että et ole liian hengästynyt taittamaan pinnan alle, jos pelastettava uppoaa, ennen kuin olet hänen luonaan.

Pintapelastuspuvusta kannattaa tyhjentää kaikki ylimääräinen ilma pois. Ylimääräisen ilman poistaminen puvusta on onnistunut, kun kelluessasi pystyasennossa nostat kädet ylös vedestä, painut pinnan alle. Tällöin taittamisenkin pitäisi onnistua oikealla tekniikalla ilman vaikeuksia.

Sukeltajien käyttämä tapa kääntää kaulusta 2-3 cm yläreunasta sisäänpäin estämään hallitsematon ilmankarkaaminen puvusta on pintapelastajalla turhaa. Oikeanlaisella väliasulla, väliasun antama pieni noste on riittävä, ja kaikki ylimääräinen ilma puvun sisältä saisikin tulla kauluksen kautta pois, kun laskeudutaan veteen. Tällöin erillistä puvun ilmausta venttiilin kautta ei tarvita ja toiminta nopeutuu.

Pinnalla pysymisen varmistaminen

Kerro pelastettavalle, mitä seuraavaksi aiot tehdä. Pyydä häntä ojentamaan kätensä sinulle, jos mahdollista. Käännä pelastettava syliisi. Juttele ja rauhoita häntä. Hätääntynyttä pelastettavaa kannattaa lähestyä selkäpuolelta. Otteen autettavasta täytyy olla niin varma, että pelastettava ei missään tapauksessa pääse lipsahtamaan sinulta ja vajoamaan pinnan alle.

Kesäisellä tyynellä järvellä tilanteessa ei ole erityistä stabiloinnin tarvetta: kun pelastettava on hallussa, on tilanne stabiili ja voidaan odottaa rauhassa kuljetusta rantaan. Kylmässä vedessä hypotermia uhkaa pelastettavaa ja hänet kannattaa saada mahdollisimman nopeasti pois vedestä tai ainakin mahdollisimmin ylös, jolloin veden jäähdyttävä vaikutus on pienempi.

Pinnalla pysymisen varmistaminen voidaan tehdä myös heittämällä pelastettavalle pelastusrengas tai ohjeistamalla hänet uimaan kaatuneen veneen päälle. Aina varmistamisessa ei tarvita aktiivista pelastamista. Hyväkuntoinen toimintakykyinen autettava pelastaa itse itsensä, kun hänelle tarjotaan siihen mahdollisuus.

Etsintä

Etsintä suoritetaan järjestelmällisesti turvaköyttä apuna käyttäen, matalassa vedessä kävellen kahlaamalla. Jos etsijöitä on paljon, voidaan etsintää nopeuttaa muodostamalla etsijöistä ketju, jossa pidetään vieressä olijaa kädestä kiinni ja edetään rannan suuntaisesti rintamana.

Syvässä vedessä etsiminen tapahtuu uiden. Sektori- tai suorakaide-etsinnällä tarkistetaan määritelty alue. Jos etsittävä suunta on tiedossa, kannattaa suosia sektorietsintää. Jos avustaja voi liikkua rannassa ja etsitään tietty alue, on suorakaide-etsintä helpompi suorittaa pintapelastajalle syvyyden ollessa koko sektorin ajan sama.

Uimarannalla kadonnutta uimaria etsittäessä suorakaide on mahdollisesti tehokkaampi etsintämuoto. Ryhmänjohtaja määrittää etsittävän alueen reunat parille. Pari itse määrittää, kuinka kauas rannalta he voivat tarkistaa pohjan täydellä varmuudella näkemällä pohjaan. Tämä alue pitää pystyä kertomaan myös muille suorituksen päätyttyä.

Sektoria uidessa pintapelastajan uinti tehostuu, jos hän ei yritä pitää köyttä kädessään, vaan köysi on ainoastaan vyötäröllä kiinni. Tällöin pelastaja voi käyttää myös käsiään uimiseen ja hyvässä näkyväisyydessä saadaan alue tarkastettua nopeammin uintinopeuden kasvaessa. Avustaja antaa pintapelastajalle vain reunamerkin, jota ei toisteta, vaan tehdään suoraan käännös ja aloitetaan uiminen vastakkaiseen suuntaan. Tekniikka on hyödyllinen myös silloin, kun esimerkiksi veden virtauksen takia köyden kireällä pitäminen ainoastaan räpyläpotkujen avulla on haasteellista.

Etsintätehtävän eteneminen

  • Avustaja: Antaa pintapelastajalle merkin alueen rajalla. Avustaja huolehtii siitä että köysi pysyy koko ajan kireällä ja että kuvio on säännöllisen muotoinen.
  • Pintapelastaja: Toimii robottina etsien pinnan alta uhria. Käännösmerkin saatuaan hän ottaa kiintopisteen pohjasta ja etenee näkyväisyyden verran ssovittuun suuntaan ja aloittaa uuden sektorin.
  • Avustaja: Merkitsee solmulla köyteen sektorien etäisyydet.
Sektorietsintä

Sektorietsintä


Suorakaide-etsintä

Etsintä kannattaa laajentaa myös rantaan, jos resurssit ovat riittävät. Pelastettava on saattanut uida lähimpään rantaan onnettomuuskohdasta ja löytyykin yllättäen rannalta, jos häntä osataan sieltä etsiä.

Video vaihtoehtoisesta tekniikasta sektori-/ suorakaide etsintään.

Taittaminen / paikan merkitseminen sukeltajalle

Autettavan painuessa pinnan alle ennen kuin pintapelastaja on ehtinyt hänen luokseen, on paikka merkittävä sukeltajalle. Henkilöt, jotka tekivät paikantamisen, ohjaavat pintapelastajan samaan paikkaan mahdollisimman tarkasti esimerkiksi käsimerkkejä käyttäen. Pintapelastaja jää tähän kohdalle kellumaan ja merkkaamaan paikkaa. Pintapelastaja voi yrittää taittaa pinnan alle ja löytää uhrin. 4-6 metrin syvyyteen taittaminen on perussuoritus osaavalle pintapelastajalle.

Pintapelastajan opastaminen

Pintapelastajan opastaminen

Autettavan saattaminen turvaan

Pelastettavan siirto turvalliseen paikkaan voidaan toteuttaa, kun tilanne on stabiili ja pinnalla pysyminen varmistettu. Pelastettavan ollessa lähellä rantaa, max n. 200 m, on uiminen usein nopein tapa saada pelastettava rantaan. Pelastajan uimataito ja päivän kunto ratkaisevat, mikä on järkevä matka yrittää pinnalla pysymisen varmistamista uimalla. Ryhmän esimies tekee ratkaisun taktiikan valitsemisesta, vallitsevat olosuhteet ja pintapelastajien henkilökohtaiset ominaisuudet huomioiden. Harjoittelemalla erilaisia vaihtoehtoja, autettavan pelastamisessa, ryhmälle syntyy käsitys siitä mikä toimintamalli on missäkin tilanteessa paras kokonaisuuden kannalta.