Palokuntanuorisotyön historia

Kun puhutaan palokunta-aatteen historiasta, on tapana ottaa esille Amerikan Yhdysvalloissa elänyt yhteiskunta-aktiivi Benjamin Franklin ja hänen vuonna 1736 perustamansa yhtiö nimeltä Union Fire Company. Suomeen palokunta-aate rantautui hieman myöhemmin 1800-luvulla, ja erityisesti vuoden 1827 Turun palo pisti vauhtia rattaisiin: Suomen ensimmäinen vapaaehtoinen palokunta perustettiin Turkuun vuonna 1838.

Erinäisten vaiheiden jälkeen maastamme löytyi 1900-luvun alkupuolella yli kaksisataa palokuntaa. Samaan aikaan, kun palokuntatoiminnan suosio kasvoi, toimintaan liitettiin sivistyksellisiä tavoitteita. Vapaapalokunnat olivatkin edelläkävijöitä kirjastojen, lukusalien, kuorojen, soittokuntien ja teatteriryhmien perustamisessa sekä kansanjuhlien ja urheilukilpailujen järjestämisessä. Palokuntatoiminnassa oivallettiin myös jo varhain, kuinka suuri merkitys palokuntanuorilla on yleisen auttamishalun kasvattamisen ja palokunnan jatkuvuuden kannalta.

Palokuntanuorisotyön alkuhetket Suomessa ovat osittain historian hämärän peitossa. Se tiedetään, että 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa perustettiin vilkkaasti palokuntia, joiden historiankirjoista löytyy mainintoja poikaosastoista. Esimerkiksi ainakin Oulunkylässä ja Lahdessa oli palokuntanuorisotoimintaa jo 1800-luvun loppupuolella ja molempiin palokuntiin perustettiin virallisesti poikaosasto vuonna 1908. Valtakunnallisesti toiminta oli organisoimatonta, kunnes Suomeen perustettiin ensimmäinen palokuntapoikatyötoimikunta vuonna 1952.

Ensimmäiset tytöt tulivat mukaan palokuntien nuorisotoimintaan 1970-luvulla, ja vuonna 1976 palokuntapoikatoiminnan nimi muutettiin virallisesti palokuntanuorisotyöksi. Tyttöjen osuus nuorisoosastoissa on kasvanut vuosien varrella tasaiseen tahtiin. Uusimpana tulokkaana palokuntanuorissa ovat niin kutsutut varhaisnuoret, joita on näkynyt palokunnissa 1990-luvun alusta lähtien. Nykyisin eri harrastuksien pariin hakeudutaan yhä nuorempana, joten alle kymmenenvuotiaillakin lapsilla on hyvä olla oma paikkansa palokunnissa.

Julkaistu kategoriassa Yleinen